top of page

Satuaarteen tarina

Satuaarteen tarina alkaa virallisesti vuodesta 1994, jolloin partiolippukunta Kallan Tiirojen vaeltaja-toimintaan perustettiin nukketeatteri. Ensimmäinen julkisesti esitetty näytelmä oli englantilaiseen kansansatuun pohjautuva Untuvakerä. Kiersimme ahkerasti kevään aikana esittämässä urhean pikkukanin seikkailuja päiväkodeissa ja näytelmä sai innostuneen vastaanoton. Mieliimme ovat painuneet aikaiset aamut, jolloin pakkasimme pakettiauton täyteen nukkeja ja lavasteita ja suuntasimme eri puolille Kuopiota ja maakuntaa. Tämä yhdessä tekeminen ja kertomusten maailmasta ammentaminen on ollut niin antoisaa, että teemme sitä yhä edelleen yli 25 vuoden jälkeen! 

​

Esityksissämme yleisö näkee rakastettuja perinteisiä satuja, joissa on syvällinen sanoma kaikenikäisille. Raamatunkertomuksista on dramatisoitu Jouluevankeliumi, Tuhlaajapoika, Laupias samarialainen sekä Jeesuksen vertaus Hyvästä paimenesta.  

​

Ulkomaanmatkat Ruotsiin, Isoon-Britanniaan, Itävaltaan ja Portugaliin ovat olleet ikimuistoisia! DVD:t olemme tehneet näytelmistä Jouluevankeliumi, Hipsuvarvas ja Nököhammas sekä Hopea-luistimet. Lisäksi partiolaisille tärkeän Ritari Yrjänä ja lohikäärme –näytelmän pohjalta on valmistettu useille eri kielille käännetty kirjanen.

​

Niin lapsi kuin aikuinenkin voi kokea nukketeatterissa ainutlaatuisen elämyksen, jonka hän muistaa pitkään. Toivomme, että näytöksemme koskettavat ja puhuttelevat jokaista!

Ryhmäkuva 17.7.21, Otto Sauramäki MUOKATTU JPG.jpg
Mary ja maata.png
Dickon ja maata.png
bottom of page